Kiireisen arjen herkkureseptit

Tiedät luultavasti tunteen, joka aiheutuu siitä, että arki monine vaatimuksineen vyöryy ylitsesi ja jotain olisi syötäväkin. Kaiken lisäksi perheesi tai ainakin osa sen jäsenistä saattaa olla perin vaativia ja nirsoja syöjiä. Mikä siis avuksi? Olemme koonneet tähän artikkeliin muutamia kiireiseen arkeen soveltuvia herkullisia reseptejä. Nämä reseptit valmistuvat käden käänteessä mausta tinkimättä! Nyt olisi tarjolla itkukanaa erilaisilla lisäkkeillä, härkäruukkua uuniperunoiden kera ja uunifetapastaa! Nam! Kaikki reseptit ovat helppoja valmistaa, mutta sopivat myös vaativaan makuun. Erilaiset salaatit ja nopeasti valmistuvat jälkiruuat kruunaavat kiireisen arjen herkkuhetken!

Itkukanaa erilaisilla lisäkkeillä

Ruokabloggaaja Hanna G.:n itkukana on arjen pelastus! Tämän reseptin valmistamiseen ei kulu kauaa, mutta lopputulos on maistuva ja sopii hyvin koko perheen perusreseptiksi. Itkukanan salaisuus on oliiviöljyssä ja voissa uiskennellut broilerin sisäfilee ja kermainen kastike, joka saa makua shalottisipuleista, tomaattipyreestä ja soijakastikkeesta. Tarkempi ohje löytyy Hanna G.:n blogista.

Hanna G. ehdottaa itkukanan kaveriksi basmatiriisiä, joka onkin hyvä vaihtoehto. Vaihtoehtoa kaipaavalle myös esimerkiksi kvinoa on mielenkiintoinen lisäkevaihtoehto. Kvinoa on yksi maailman vanhimmista viljelykasveista, mutta silti monelle suomalaiselle se on vielä tuntematon ruokalaji. Kvinoa valmistuu kuitenkin helposti ja nopeasti omassa kattilassaan sillä aikaa, kun itkukana pöhisee omalla pannullaan.

Härkäruukkua uuniperunoiden kera

Toinen erittäin herkullinen arjen pelastaja on härkäruukku, jota voi tarjota vaikkapa uuniperunoiden kera. Härkäruukussa naudan paistisuikaleet saavat makua soijakastikkeesta, sinapista, kuohukermasta, mustapippurirouheesta ja voista. Tarkempi ohje löytyy Snellmanin reseptien joukosta. Tämä ruoka on muutoin helppo ja nopea valmistaa, mutta se vaatii noin yhden tunnin keittoajan, jotta lihoista tulee mureita. Tänä aikana voi kuitenkin helposti puuhailla muiden askareiden parissa, sillä kattilaa ei tarvitse ihan koko aikaa vahtia.

Myös härkäruukku soveltuu hyvin riisin kanssa syötäväksi. Toinen hyvä vaihtoehto ovat vaikkapa uuniperunat, jotka valmistuvat näppärästi uunissa folioon käärittyinä härkäruukun muhiessa levyllä. Uuniperunoiden valmistaminen on helppoa, mutta näin valmistetut perunat tuovat annokseen ripauksen luksusta. Perunat ovat myös edullinen vaihtoehto ja sopivat yleensä suomalaiseen makuun.

Uunifetapasta tuo kiireiseen arkeen ripauksen luksusta

Liemessä-ruokablogista löytyvä uunifetapasta on helppo ja nopea valmistaa kiireisessäkin arjessa. Samalla tämä ruoka on oikea kulinaristin valinta, joka tuo kiireiseen arkeen aimo ripauksen luksusta pienellä vaivalla. Tähän ruokaan tarvitaan laadukasta pastaa, kuten Rummoa. Lisäksi tarvitaan fetajuustoa, oliiviöljyä, chilipalkoa, kirsikkatomaattia, pippuria ja suolaa. Tarjoiluun tarvitaan lisäksi basilikaa.

Aivan esimmäiseksi uunivuokaan lorautetaan tilkka laadukasta oliiviöljyä. Feta laitetaan vuokaan kokonaisena, minkä jälkeen pieni pala punaista chiliä laitetaan fetajuuston päälle. Pinnalle lorautetaan runsaasti oliiviöljyä, minkä jälkeen myös kirsikkatomaatit laitetaan vuokaan pyöräyttäen niitä oliiviöljyssä. Päälle rouhitaan mustapippuria ja ruoka viimeistellään suolaripauksella.

Uunifetapasta paistetaan 200-asteisessa uunissa sen keskiosassa. Paistoaika on ensin noin 15 minuuttia. Tämän jälkeen lämpöä nostetaan 225 asteeseen. Samalla grillivastus käännetään päälle ja vuoka nostetaan ylätasolle. Paistamista jatketaan noin kymmenen minuutin ajan. Paahtumista kannattaa tarkkailla, jottei saisi aikaan palohälytystä kotona. Osa uuneista nimittäin suoriutuu paahtamisesta melko nopeasti. Älä siis jätä tässä vaihessa uunia valvomatta!

Pasta keitetään pussin ohjeen mukaisesti ja se kannattaakin laittaa kiehumaan jo hyvissä ajoin, jotta uunifeta ja pasta valmistuisivat suunnilleen samaan aikaan. Ennen tarjoilua fetaa rikotaan hieman ja se sekoitetaan pastaan. Ruoka tarjoillaan basilikan kanssa. Jos pidät valkosipulista, voit hyvin maustaa ruokaa parilla valkosipulinkynnellä, jotka tuovat ruokaan lisämakua. Tämä herkullinen ja nopea pasta on kulinaristin arjen pelastus ja sopii myös kasvissyöjälle!