Ruuan merkitys ihmisille ja yhteisöille
Ruoka on monin tavoin erittäin merkityksellinen asia niin ihmisille kuin yhteisöillekin. Ihmiset kerääntyvät ruuan ääreen, eikä esimerkiksi perheiden yhteisten aterioiden merkitystä pidä aliarvioida. Sen lisäksi, että ateria tarjoaa keholle ravintoa, tarjoaa se myös hengen ravintoa, sillä aterioinnin lomassa on mahdollista vaihtaa kuulumisia ja saada sosiaalisia kontakteja.
Tässä artikkelissa käsitellään muutamia muitakin aspekteja ruuan merkityksestä ihmisille ja yhteisöille. Ruoka on myös tapa viedä eteenpäin yhteisöille tärkeitä perinteitä, joskin tähän saattaa joissakin tapauksissa liittyä myös riskejä, joista nostamme artikkelissamme esiin erityisen ajankohtaisen, koronavirukseen liittyvän, esimerkin. Toivomme, että viihdyt ruoka-aiheisen artikkelimme parissa ja että opit uusia asioita ruuan merkityksestä ihmisille ja yhteisöille!
Ruuanlaitto- ja ruokaohjelmat televisiossa
Televisiosta tulee runsaasti erilaisia ruuanlaitto- ja ruokaohjelmia, jotka tarjoavat hyviä reseptejä ja mahdollisuuden rentoutua TV:n äärellä. Ruuanlaittotaidoista myös kilpaillaan monen haaveillessa saavansa Masterchef-tittelin. Parhaimmillaan tällaiset ohjelmat keräävät koko perheen ruudun ääreen arvuuttelemaan kisan voittajaa.
Ruoka-aiheiset sisustusesineet kodeissa
Ruuan merkitys näkyy myös siinä, että markkinoilla on tarjolla runsaasti erilaisia ruoka-aiheisia sisustusesineitä. Esimerkiksi muodikkaat macarons-leivonnaiset näkyvät monissa sisustusesineissä tuoden kotiin herkullista tunnelmaa. Myös erilaiset ruuanlaittoon liittyvät sisustustarrat ovat keittiöissä suosittuja. Ne saattavat esimerkiksi korostaa keittiötä kodin sydämenä tai ilmoittaa humoristisesti, että keittiössä on 24/7 avoinna oleva itsepalvelu.
Ruokateema tietokonepeleissä
Ruokateema näkyy monin tavoin myös tietokonepeleissä. Usein pelit, joissa on ruokateema, sisältävät myös terveyttä edistävää tai energiaa lisäävää buustia ja ovat jo tästäkin syystä erittäin suosittuja. Jopa nettikasinoiden kolikkopelien joukosta löytyy ruoka- ja kasvisteemoja. Itse asiassa perinteisiä kolikkopelejähän kutsuttiin ihan yleisesti nimenomaan hedelmäpeleiksi niissä pyörineiden hedelmäsymboleiden vuoksi. Monet nettikasinot houkuttelevat uusia pelaajia kokeilemaan kolikkopelejään esimerkiksi erilaisten bonusten voimalla. Jos kiinnostuit bonusmahdollisuuksista, kannattaa tutustua esimerkiksi Unibet tervetuliaisbonus -vaihtoehtoon.
Ruoka on tapa välittää perinteitä
Ruoka on myös tapa välittää perinteitä sukupolvelta toiselle. Esimerkiksi tiettyihin juhlapäiviin liittyy tiettyjä juhlaruokia, joiden reseptit kulkeutuvat sukupolvelta toiselle. Jo pelkästään tiettyjen ruokien tuoksu voikin tuoda esiin hyviä muistoja.
Toisaalta osa näistä perinteistä voi olla jopa haitallisia. Tämä on nähty esimerkiksi juuri tällä hetkellä käsillä olevan koronakriisin aikana. Aasiasta löytyy nimittäin runsain mitoin perintesiä perin riskialttiita ruokatoreja, joista yhden epäillään olevan koronaviruksen lähtöpaikka. Tällaisilla toreilla myydään pienissä tiloissa esimerkiksi siipikarjaa, käärmeitä ja lepakoita ihmisravinnoksi. Lisäksi ihmiset tungeksivat torien ahtaissa tiloissa tuoreen ruuan toivossa. Villieläinten myyntiä ravinnoksi on pyritty kitkemään, mutta tällaisten haitallisten perinteiden kitkeminen on osoittautunut erittäin haastavaksi. Eläinsuojelijat ovat olleet järkyttyneitä toreilla myytävien eläinten epäinhimillisistä olosuhteista. Eläimet myös teurastetaan monesti suoraan torilla ja eräs tutkija kutsuukin toreja teurastustoreiksi.
Monet kiinalaiset vastustavat eläintorien sulkemista. Syyt tähän ovat käytännölliset, sillä kun eläimet teurastetaan torilla, ajatellaan tämän takaavan lihan tuoreuden. Myös maaseutujen olosuhteet ovat osittain syynä eläintorien suosioon. Maalaiskylistä ei nimittäin läheskään aina löydy supermarketteja ja teurastamoja. Lihaa ei myöskään tarkisteta hygienian osalta. Juuri tästä syystä toreilla myytäviä eläimiä pidetään hengissä mahdollisimman kauan, jotta ne voidaan teurastaa myyntitapahtuman yhteydessä. Tavallaan tällä tavoin pyritään huolehtimaan hygieniasta, sillä näin vältetään kylmäketjuitta kuljetettavan lihan pilaantuminen.